No heippa kaikille lukijoille.

 Pitkästä aikaa kurkistan tänne blokilleni. On ollut kaikenlaista sairautta tässä välillä.

Mutta nyt tuntuu vähän paremmalta niin ajattelin kirjoittaa jotakin tänne.

Kävin hakemassa kotikunastani muutamia kirjojani tänne ja tuossa selatessani

tuli mieleeni että jospa kirjoittaisin tästä kirjasta yhden runon, ihan näytiksi.

Kirjan nimi on Juuret.

minulla on muutama täällä jos joku haluaa ostaa, myyn nyt vähän halvemmalla eli 10,e

kirja, postikulut jos pitää lähettää on siinä2 ja puoli ekee.

Juuret ovat synnyiseudun mullassa.

laaksoissa ja vuorissa, lahden poukamissa

puroissa ja linnunlaulupuissa.

Juuret ovat kirjoitettuja nimiä

dokumentteja, kirjoja jopa lauluja.

Hautakiven pintaan piirretty nimi.

Muistissa askeleet

jotka jättivät jälkensä

valmiiksi tallatulle polulle.

Kaikessa joka liittyy sinuun.

Siellä on sinun juuresi.

Synnyiseudun mullassa.

 Tämän runon myötä toivotan lukijoilleni Hyvää Juhannusta.

Hän lähteelle käy, tyttö nuori tuo. Hento varsi ja pitkä tukka.

On yötön yö on ilmassa taikaa, tästä mummo kun kertoi

on kulunut aikaa.

Jos yrttiä taittaa ja niistä juoman laittaa, tai tyynynsä alle ne kätkee

niin tietää saa mitä halajaa, voisko lähteeseen lantin heittää.

Ja se onnea tois minkä saada vois, jo toiveesta tytön silmät loistaa.

Hyvät haltiat minua auttakaa, näitä juhannustaikoja ohjailkaa.

Tässä yössä on tosiaan sellaista taikaa, minkä haistaa

sen taikajuomaa haluaa maistaa.

Näin lähteellä miettii, mikä kumma se vietti

kun ihmislasta näin kuljettaa, ettei kesäyössä rauhaa saa.

Yön kukista seppeleen solmii hän ja lähteen reunalle laittaa sen.

Muistoksi tästä yöstä.

Hän mummoa muistaa ja sitä aikaa, kun juhannusyönä 

tehtiin taikaa, mutta ihmekkös tuo, sillä kautta aikain

kesäyöt, ne on saaneet ihmeitä aikaan.

Oi ihana suvi, Oi juhannusyö

sinun taikavoimasi vieläkin lyö.

                    Kissan kellot.

Minä muistan sen illan kuulauden

ja ruohon pehmeän polun.

Minä muistan ne kauniit kukkaset

ja siniset kissankellot.

Sinä astelit varmoin askelin

minä varpaisillani kuljin.

Tiuku pienten kellojen helisi niin

ja silmilläs naurua toistit.

Minä pyysin sinulta kukkasen

sen unelmien vierelle laitan

Sinun sinisten silmiesi muistoksi

minä kissan kelloja taitan.

                Kevät runo

 

Maa on vielä jäässä, se sulkee syliinsä

muinaiset askeleet, ei anna niiden nousta

tuulen mukana kulkemaan juurettomina

                                            ympäriinsä.

Purokin tuijottaa miettiliäänä mäen törmää

missä aika kohoaa ensimmäisenä ja

sulattaa routaisen rinteen,

joka ottaa kilpajuoksun ehtiäkseen

ensimmäisenä liukumaan puron jäisellä

                                                     pinnalla.

Hitaasti kääntelee kuusi päätään

kiertää ajatuksissaan maiseman näkyjä.

Levittää pihkantuoksuaan ympäriinsä

kuin sanoakseen: Luonto kertoo sinulle

                                    kaukaiset muistot.

On varottava mihin astuu.

      Kolmas Adventti.

Joululauluista täyttyvät kirkot 

lapsikuorot ja virret soi.

On adventeista jo kolmas

teksti raamatun kuvan loi.

On alttarin vierellä näky

eläitaljassa seisoo mies.

On takussa tukka ja parta

metsän suojasta ilmestynyt.

On toinenkin näky vielä

tallin seimi ja oljet sen.

Mutta tyhjä ja lahjoja vailla

vuode elämän antajan.

Vielä hetki niin syttyy tähti

merkki taivaalle loistamaan.

Sitä kohden paimenet lähti

lahjat mirhamit mukanaan.

Joululauluista täyttyvät kirkot

lapsikuorot ja virret soi.

Mikään syntynyt ei ilman Luojaa

valon antoi Hän pimeään.

 Aikaa on tosiaan ehtinyt taas kulua aika pitkään, runot ovat jääneet kirjoittamatta ja mielikuvitus jäänyt Koronan jalkoihin. Ei ole paljon ollut innostusta, mutta jos nyt kuitenkin kirjoittaisin jotakin päivään liittyvää. Ompahan nyt tälläinen tilannekuva tästä ajasta.

Tyhjä pöytä, puoliksi juotu kahvikuppi pöydällä.

Paljon aikakauslehtiä, ristisanatehtäviä, kyniä ja

pyyhekumi. Joku havainto päivän mittaan

ikkunasta ulos, missä autot ja ihmiset kiirehtivät 

jonnekkin. Ilmavirta kulkee, tuulen tai sateen 

kosketus kasvoilla.

Kahvi on ehtinyt jäähtyä sanojen välissä, jättänyt

tumman reunuksen kuppiin.

Kahviporoista ennustaminen ei enää ole muotia.

Muotia ovat lyhkäset hameet ja paljas yläosa.

Koskettava näky. Lintu ilman höyheniä.

 

 Jospa kirjoittaisin pitkästä aikaa Runomummon sivulle.

Aika vaan on mennyt kesää pidellessä mutta jos nyt kirjoittais 

kun oli Marjan päiväkin .

       Äidin kasvot.

Marialla on jokaisen äidin kasvot:

Surevat tai ymmärtävät kasvot

äidin kasvot, toivon kasvot.

Suu etsii sanoja, rakkaus tekoja

vaikka kaikkea ei voi muuttaa.

Aikamme on Jumalan aikaa

ja salaisuudet syvällä.

Jumala on sitonut itsensä

ihmisen osaan, nauloilla ristiin kiinni.

Tuskan ja toivon ristiin jossa on armo.

Siihen armoon äidit ja lapset jäävät

Jumalan käden alle.