Rakennukset ja ihmiset
vanhenevat samalla tavalla.
Valahtavat nurkat ja olkapäät.
Harmaantuvat ilman maalia.
Pihapiirin lehvistö kasvaa
                   syreenit tuoksuu.
Emme enää ota aurinkoa
aurinko on ottanut paikkansa meissä.
Lämmittänyt vanhan kaminan.
Kahvin tuoksu on elämisen tuoksu.
Mitä muuta haluaisit tähän ympäristöön.

Olemisen ilo.

Minut on vallannut olemisen ilo.
Ajatusten värjäämät sanat kuin perhoset
                                     leijailevat päivässä.
Peilaan niita aikaa vasten.
Ei kukaan muu kuin minä ja pilvetön
                                       avara taivas.
Luonon kiertokulku jatkuu.
Tulee kevät, kesä, syksy ja talvi.
Aina uudestaan ja me merkitsemme
jokaisen vuodenajan ihollemme, silmiimme
ja askeleisiimme jotka vähitellen alkavat painaa.
Mutta olemisen ilon voimme säilyttää.
Katsella kaikkea mikä muuttuu
ilman että osallistumme siihen.
Voimme antaa tilaa olemisen ilolle.

Muistelu

Jossakin sataa, kuulemme sen
pisaroiden osuessa ikkunaan.
Levysoittimessa pyörii Elvis.
Me kurkotamme toisiamme kohti.
Posket kohtaavat,
            koko muu vartalo varovasti
nojaillen hiipii jalkojen varassa
             tahti tahdilta eteenpäin.
Satoi, kuulimme sen
          ja tunsimme ilmassa
                      sateen tuoksun.

Huomasin ettei runomummon palstalla enää ole lukijoita vai minne kuvat ovat joutuneet ?
Ikävää kun en ole jaksanut kirjoitella mutta ehkä suru vähän kerralla vähän helpottaa.

Tässä runomummon Lorukirjan kansikuva ja ensimmäinen sivu. Mökkikuva pääsi vain puikahtamaan
kuvaan. Siellä muuten runomummo on syntynyt ja kasvanut 4v.otiaaksi saakka.
Sieltä ne kimpoaa lorut ja runot.
Lorukirjaa voi tilata runomummolta vaikka sähköpostilla eilalaasanen@gmail.com

Nyt runomummo on kaivanut laatikkonsa pohjia ja löytänyt vuosia sitten kirjoittamansa LORUKIRJAN käsikirjoituksen ja aikoo nyt julkaista sen. Siis LORUJA LAPSILLE. Vedos on jo käsillä ja kirjoitusvirheitä korjailen, sitten painoon ja jakeluun. Toivotaan että se saa hyvän vastaanoton. Siinä toivossa terveiset Runomummolta.

Lentomuurahainen
                 käveli pöydälläni.
Mistä lie siihen tullut.
Vastenmielinen otus kuitenkin.
Sanomalehti paukahtaa
                       kuin kiljotiini.
Nyt raato makaa pöydälläni
kertomatta, miksi juuri minun
oviaukkoni tai avonainen ikkuna
                         kiinnosti sitä.
Siirrän sen roskakoriin.    

Pärnu

Vain hetken olemisen ihme on lähellä.
Ilma on männyntuoksuinen ja
kylpylähotelli on lahellä.
Monet sukupolvet ennen meitä
ovat kulkeneet näitä samoja katuja.
Tunteneet riemut ja
kärsimykset.
Kulkevatko he yhä
näiden rosoisten ja ammusten jättämien
                                       jälkien joukossa,
tuulen puhaltaessa turistin kasvoille
                             iltapäivän auringossa.

Poissaolosi on runo minussa
jota yritän tavoittaa.
Tunteen purkauksia ja
hiljaisuutta.
Sitä se on.
Liikkumattomina
lumen peittämät puut ja
iltapäivän hämäryys.
Asetan kuvasi näkyvälle paikalle
nähdäkseni kasvosi ja
kaiken sen rakkauden välillämme.

Mieleeni nousee kuva, kivijalan rakentamisen ajasta,
kun jokainen isku oli taideteosta muistuttava veto,
viimeinen sivallus jonka varassa talo seisoi kaikki vuodet.

Ajassa on viisaus, rakkauden määrä ja ääripää.
Oma näkemys jonka aika lahjoittaa sinulle.

Nainen ikkunassa
auringon kuultama kyynel
                                poskella.
Sateenkaaren värit.
Muistojen filminauha.

Minne katosi kaikki se olemisen riemu.
Vielä eilen istui mustarastas hangella.
Vielä eilen.

Aurinko niin kirkkaana
                                   kattojen yllä.

Tervehdys pitkästä aikaa

Niin, pitkästä aikaa on runomummolla aikaa pistäytyä sivullaan.
Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon asioita, surullisia asioita.
Papan sairaus kun on kestänyt kovin kauan ja voimat loppuivat
juuri jouluaaton aattona illalla klo.19.15
Suru asuu nyt vieraanani ja yritän ottaa jostakin kiinni jaksaakseni
jatkaa matkaa. Onneksi päivät alkavat valkenemaan eli päivä on pitempi ja kevät alkaa räystäitten tippumisella ja talitintin laululla.
Pidä rastaan laulusta kiinni sanotaan eräässä runossa. Runot ne ovat runomummolle sitä pohdintaa ja ajatusten virtaa rutiinin välillä.
Yksi miete tähän loppuun:
Kirkkaana työntyy aamu,päivästä emme tiedä.    Terv. Runomummo