Kolmas Adventti.

Joululauluista täyttyvät kirkot 

lapsikuorot ja virret soi.

On adventeista jo kolmas

teksti raamatun kuvan loi.

On alttarin vierellä näky

eläitaljassa seisoo mies.

On takussa tukka ja parta

metsän suojasta ilmestynyt.

On toinenkin näky vielä

tallin seimi ja oljet sen.

Mutta tyhjä ja lahjoja vailla

vuode elämän antajan.

Vielä hetki niin syttyy tähti

merkki taivaalle loistamaan.

Sitä kohden paimenet lähti

lahjat mirhamit mukanaan.

Joululauluista täyttyvät kirkot

lapsikuorot ja virret soi.

Mikään syntynyt ei ilman Luojaa

valon antoi Hän pimeään.

 Aikaa on tosiaan ehtinyt taas kulua aika pitkään, runot ovat jääneet kirjoittamatta ja mielikuvitus jäänyt Koronan jalkoihin. Ei ole paljon ollut innostusta, mutta jos nyt kuitenkin kirjoittaisin jotakin päivään liittyvää. Ompahan nyt tälläinen tilannekuva tästä ajasta.

Tyhjä pöytä, puoliksi juotu kahvikuppi pöydällä.

Paljon aikakauslehtiä, ristisanatehtäviä, kyniä ja

pyyhekumi. Joku havainto päivän mittaan

ikkunasta ulos, missä autot ja ihmiset kiirehtivät 

jonnekkin. Ilmavirta kulkee, tuulen tai sateen 

kosketus kasvoilla.

Kahvi on ehtinyt jäähtyä sanojen välissä, jättänyt

tumman reunuksen kuppiin.

Kahviporoista ennustaminen ei enää ole muotia.

Muotia ovat lyhkäset hameet ja paljas yläosa.

Koskettava näky. Lintu ilman höyheniä.

 

 Jospa kirjoittaisin pitkästä aikaa Runomummon sivulle.

Aika vaan on mennyt kesää pidellessä mutta jos nyt kirjoittais 

kun oli Marjan päiväkin .

       Äidin kasvot.

Marialla on jokaisen äidin kasvot:

Surevat tai ymmärtävät kasvot

äidin kasvot, toivon kasvot.

Suu etsii sanoja, rakkaus tekoja

vaikka kaikkea ei voi muuttaa.

Aikamme on Jumalan aikaa

ja salaisuudet syvällä.

Jumala on sitonut itsensä

ihmisen osaan, nauloilla ristiin kiinni.

Tuskan ja toivon ristiin jossa on armo.

Siihen armoon äidit ja lapset jäävät

Jumalan käden alle.

Tänä vaikeana aikana tuli runomummolle mieleen kirjoittaa
runo tästä taudin aiheuttajasta , kuinka se meitä hallitsee.
Kuitenkin toivon että kaikki vielä päättyy hyvin ja
voisimme jo kesällä vähän liikuskella.


                   Korona.

Kärsimyksen tuottaja, epidemian aiheuttaja.
                                               Korona.
Kauhistuttava karkulainen, kodin pelätty vieras.
Epäluottamus ja pelko asuu jokaisen oven takana.
Emme ole kuin linnut.
Me olemme Tuomaksia.
Kuitenkin meillä on elämä, tässä ja nyt.
Luottakaamme elämän antajaan
sillä jokaisella päivällä on omat murheet.

      Kuka on köyhä keskellämme.

Kuka on köyhä keskellämme.
Onko se lapsi jolla ei ole syliä.

Onko se nuori
jolla ei ole vastauksia.

Onko se isä tai äiti
joka ei löydä sanoja.

Tai vanhus
joka on yksin.

Kaikki me olemme köyhiä
omalla tavallamme,
ellemme löydä kättä
johon tarttua, jonka turvin voimme
lähestyä toista,
köyhyydessäkin.

Isä taivaassa on rikkaus.
Hän antaa voimaa
kun epätoivo tekee köyhäksi.
Hän tekee meidät
köyhyydessäkin rikkaiksi.