Hyvä lukijani.

Toivotan sinulle oikein rauhallista ja onnensekaista joulua
tämän runon myötä.

Oliko tänään se päivä.

Niin tyyntä virtaa tämä aamu
niin kosketukselle arkaa päivän alku.
Vain linnut liikkuvat.
Mänty ja kuusikin
auringon paisteen sylissä.

Tällainenko oli se aamu
kun tallin seimestä katseli
paimenia pienen pojan kasvot.

Tällainenko oli se aamu
kun mirhami tuoksui tallissa
ja kultaa kimmelsi puhtailla oljilla.
Oliko tänään se päivä.

Oliko tänään se päivä
kun Maria kätki sydämeensä
ennustuksen sanoja ja
tutkiskeli niitä mielessään.

Oliko se tänään, se Jeesuksen syntymäpäivä.

Niin monitahoinen elämä ja monisanainen
että ei kaikkea ehdi kuulla.
Se vyöryy ylitse kuin virta ,joka on päättänyt
nielaista jokaisen kivenlohkareen, joka se tielle osuu.
Enää en kuule sirkkujen siritystä
en kohtaa hyppivää pitkäjalkaa polullani.
Yksinäisyys lisääntyy ja hiljaisuus
työntyy korvista sisään, alkaa asua siellä.
Teimme retken puretulle vanhan talon tontille.
Menimme avonaisena olevasta ovesta  sisään.
Muistimme pöydän paikan, ikkunan ja kuljimme
kaikki käännekohdat, kuin olisimme vasta juuri
kokeneet kaiken. Otimme valokuvan
                                                 tyhjästä tontista.

Sain lisää runokirjaani RAKKAUSALBUUMI jos olet kiinnostunut
voit tilata minulta hintaan 12 e + postikulut.

Heippa taas kaikille. Ajattelin kirjoittaa kevätrunon kun nyt jo rupeaa tuntumaan siltä että kyllä se kevät tästä tulee. On ollut monta aurinkoista päivää ja lumet valahtaneet kunnolla.
Siis :

Koko viikon aurinko on
leikkinyt hangella.
Niin kuin sinä silloin lapsena
                        polttolasilla.
Poltit reiän puserooni
enkä koskaan
                   tunnustanut.
Olin vaiti
kestin monet huomautukset
                                 ja häpeän.
Kevättähän se kaikki oli
             ja leikkiä.
Siitä huolimatta
käännän katseeni pois
kun tulet vastaani.

Rakas mummoni mökkinsä syreenipuun luona.

Vanhat ihmiset puhuvat yksikseen.
Yksikseen puhuminen on vanhojen ihmisten tauti.
Ohikulkevien tauti ja
niiden tauti jotka eivät uskalla
lausua ajtuksiaan ääneen.
Niiden tauti on yksikseen puhumisen tauti.
Nuorilla on elämä.
Suuri pyöreä kehä
jossa kaikki sivut johtavat jonnekin.
Jossa teemat vaihtelevat ja
projekti toisensa jälkeen
uppoaa ja jää muistioon.
Ja taas kaikki muuttuu.
Puhuminen sähköistyy.
Kännyköityy.
Kaupat, koulut, poliisit,
              luontokuvat ja kuolema.
Kaikki muuttuu.
Vanhuksen on puhuttava yksikseen.

Aamu antaa minulle vapauden
tutkia vähän tarkemmin
nurkkia, huoneita, valoa, joka
joka pyrkii sisään joistakin ikkunoista.
Ei kaikista, eikä kaikkialta.
Vain jostakin pienestä säröstä
työntyvä valon siipi,
jonka sisällä monet molekyylit
tanssivat auringon paahteessa.
Siitä on rakennettava.

Päivä alkaa.
Sen harmaa taivas
ei muutu kirkkaammaksi
vaikka tunti toisensa jälkeen
kello siirtää viisareitaan
                         eteenpäin.
Kahvikuppini
on tyhjä.
Kahvi pannussa
jäähtynyt.
Ja yhä minä istun tässä
                     odottamassa.