Ajan piirtämiä ajatuksia

Olen ajan piirtämiä
                       kasvon uria.
Tummia itkunsekaisia
kyynelpusseja silmien alla.
Outoja askelmia
toinen toistaan korkeampia
betoniin valettuja kiviröykkiöitä
joiden ääriviivat
täältä katsottuna
                        ovat epäselviä.
Ilo ja itku
yhtä lähellä täällä
jota sanotaan viisauden kehdoksi.

Kun löydät hiljaisuuden
jossa tavoitat ajatuksen
on linnun viserrys
helmeäkin arvokkaampi.

Lapsuuden maisema.

Korkealta kuusen otsalta
levittäytyy maisema.
Syvältä laakson pohjalta
puron huokaukset
avaraa taivasta vasten.

Maahan vajonneet huoneet
umpeen kuivunut kaivo
samaa vihreää kaikki.

Täällä kulkivat turvallisimmat
                                   askeleet.

Minä

Minä olen leppäkerttu
jonka nuttu saa uuden pilkun
                        joka kesä.
Minä olen heinäsirkka ja
soittelen voikukkameressä
                        kesäpäivät.
Minä olen päivänkakkara
kesäisellä niityllä auringon
                          noustessa.
Minussa virtaavat purojen vedet
jossa kylvemme pajulintu ja minä
                                 päivittäin.
Pesä on kukkulalla
mökin räystään alla.        

Isoäiti, kirjastani Juuret.

Joskus mietin;
jos istuisimme nyt tässä
kaksi vanhaa naista.
Kiittäisin sinua hyvistä neuvoista
ja nonista vastauksista joita sain.
Aika ja viisaus
kulkevat käsi kädessä
kasvavat keväästä syksyyn.
Aina kun lehti puhkeaa puuhun
on vuosi vierähtänyt ja
kokemus kasvanut ymmärrykseksi.
Katselisimme käsiämme
ryppyisiä vanhan naisen käsiä.
Sinun kätesi
vahvat ja voimakkaat
Koskelan Alman kädet.
Minun käteni
pienemmät, heikommat.
Silti elämä on ottanut hintansa
erilaisen, ei samanlaista.
Vielä minä kertoisin sinulle, että
olen yrittänyt asettaa jalkani
sinun jalan jälkiisi.
Kertoa lapsille ja lastenlapsille
samat neuvot ja totuudet
jotka me tiedämme.

omat kirjani

Keväällä 2011 KIRJA-MATIN päivänä ilmestyi kirjani  nimeltään Juuret.
Se kertoon juuristani mutta soveltuu varmaan monen lukijan
kokemuksiin omista juuristaa ja lapsuuden maisemista. Kirjaa on vielä
myynnissä Järviseudun Sanomien konttorissa ja Museolla Lappajärvellä.
Hyviä lukuhetkiä lukijoille, toivoo: RUNOMUMMO 

     
Oi armaani kaivattu kulta
mitä kaikkea saankaan sulta.
Käden lämpöä, hoivaa hyvää
sinun sylisi raukeaa syvää.

Taas odotan sinua armas
ota syliisi jokainen varvas
ja tuudita tuudita hiljaa
tätä reumatismista Miljaa.

Oi mikä ihana tunne
koko vartalon hoitava Curmee.
Sinut omaksein tahdon saada
lauantai saunan aina vaadin.

Pääsiäisaamun teksti.

Siitä kivestä siru.


Kivi, joka kastui tuskasi hikipisaroista
siitä kivestä siru, meidän sydämissä.
Yhtä kipeä,kuin hikipisarasi synty
oma syntimme suru.
Siinä sirussa,kaikki pelko ja kipu.
Tuska joka nostaa pisarat otsalle.
Pelko joka on piintynyt sydämiin.
Tuo kiven siru
on uskon ja rakkauden siru,
joka siirtää syrjään
kiven haudan ovelta.
Avaa ikuisen elämän.
Tuskan pisaroista kastunut kivi
siru, jonka Sinä istutit jokaiseen sydämeen.

Monien vaikeuksien jälkeen runomummo pääsi blogilleen viimeinkin, hyvä näin. Nyt sitten runo AAMU

Kun avaan oven
sinä tervehdit minua ensimmäisenä.
Tervehdit kuin parasta ystävää,
iloisesti visertäen ja
minun tulee sanomattoman
hyvä olo.
Kuuntelen viserrystäsi
iloisten sanojen ryöppyämistä
joista en ymmärrä yhtäkään
mutta joka tekee minut
sanomattoman iloiseksi.

Sinä Luojani lähetti,
tervehdit minua, avaat päiväni.
Jään miettimään;
Sitten kun en enää ole tässä muodossa,
olenko sitten samanlainen pieni lintu
joka vierelläsi iloisesti visertäen
tervehtii uutta aamua.