Tervehdys teille lukijani, pitkästä aikaa. Kesä on melkein mennyt ja syksy kopistelee ovelle kauniine väreineen. Parikertaa olen päässyt käymään mökillä ja ensimmäisellä kerralla unohdin avaimen kotiin. Tytäs oli valmis lähtemään kotiin, mutta sanoin että vanha kylä on täynnä vanhoja avaimia. Sitten soitto ystävälle ja heidän vanhan talon avain oli tallessa. Ja niinhän siinä kävi että puolituntia ja olimme sisällä.
Kotiin päästyäni asia kiersi mielessäni ja niinhän se runo alkoi vyörymään .
Sitten vain paperia ja kynää, tässä se nyt on:

Vuosien myötä, kylä on täyttynyt
                                   vanhoista avaimista,
avaimenreistä seinistä, seinien hengistä,
puhutuista ja kuulluista tarinoista.
Kertomuksia suomen noususta,
Amerikan matkoista ja sinne jääneistä.
Kirjeistä, uusista tansseista ja tyttöjen muodista.
- Ja viulut soitti, ja viulut soitti.-

Kaksi avainta tuolta ajalta
toinen pienenpi, toinen painavampi
isompi ja näyttävämpi.
Yöstä aamuun ne sulkivat ovia,
salaisuuksia lukkojen taakse.

Lujat olivat kielen kantimet
vaativat ja lujatekoiset, lukkojen takana
taistelivat isännät ja emännät
piioista puhumattakaan.
Raha merkitsi silloin kaikkea, silloin
emännän oli ostettava piialta häpeä
että talon maine säilyi.

Niin jatkuivat päivät
lapset kasvoivat ja
sukupolvet vaihtuivat.