Mieleeni nousee kuva, kivijalan rakentamisen ajasta,
kun jokainen isku oli taideteosta muistuttava veto,
viimeinen sivallus jonka varassa talo seisoi kaikki vuodet.

Ajassa on viisaus, rakkauden määrä ja ääripää.
Oma näkemys jonka aika lahjoittaa sinulle.

Nainen ikkunassa
auringon kuultama kyynel
                                poskella.
Sateenkaaren värit.
Muistojen filminauha.

Minne katosi kaikki se olemisen riemu.
Vielä eilen istui mustarastas hangella.
Vielä eilen.

Aurinko niin kirkkaana
                                   kattojen yllä.

Tervehdys pitkästä aikaa

Niin, pitkästä aikaa on runomummolla aikaa pistäytyä sivullaan.
Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon asioita, surullisia asioita.
Papan sairaus kun on kestänyt kovin kauan ja voimat loppuivat
juuri jouluaaton aattona illalla klo.19.15
Suru asuu nyt vieraanani ja yritän ottaa jostakin kiinni jaksaakseni
jatkaa matkaa. Onneksi päivät alkavat valkenemaan eli päivä on pitempi ja kevät alkaa räystäitten tippumisella ja talitintin laululla.
Pidä rastaan laulusta kiinni sanotaan eräässä runossa. Runot ne ovat runomummolle sitä pohdintaa ja ajatusten virtaa rutiinin välillä.
Yksi miete tähän loppuun:
Kirkkaana työntyy aamu,päivästä emme tiedä.    Terv. Runomummo