On aikaa kun mummo on kirjoittanut blogiin, mutta nyt muutama jouluruno on paikallaan. MUMMO TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLEEN:

Adventin aikaa.

Kun ensimmäinen lumihiutale
putoaa marraskuussa
sytytän kynttilän
ja muistan joulun lasta.

Kun huoneeni täyttyy
leivonnaisten tuoksusta
muistan kaikkia lapsia.
Sytytän toisen kynttilän.

Päivän ehdittyä siniseen hetkeen
on ulkotulien aika.
Muistan kedon paimenten lasta
tallin elänten lasta.

Illan hämärtyessä
muistan kadulla kulkevaa
yksinäistä lasta.
Muistan Jeesus-lasta
sytytän kolmannen kynttilän.

Ja neljännen, joulunkynttilän.
Yli maiden syttyvän
Rauhan kynttilän.

kävin erään runokurssin yliopistolla v.-99 ja nyt löysin muutamia harjoitustehtäviä eräästä kansiosta. Niinpä ajattelin että kirjoitan ne nyt blogiini teidän luettavaksi. Olen iloinen kun lukijat ovat lisääntyneet siksi olen nyt niin innostunut. kiitos mielenkiinnosta uudet lukijat ja tervetuloa lukijoitten joukkoon.

Ensimmäinen runo oli tällainen.
------------------------------

Putosit syliini kuin kivi
kalliokirjoituksia kirjoittanut
        luolamies
heitit köyden kuin ankkurin.

Putosi pohjaan rauta.

Suuni on suolaista vettä.

Puupatsaiden tuijottava katse
niiden lahoava ääni
pääni yläpuolella
                   etkä sinä näe
kuinka alastomat koivut
       seisovat valoa vasten.


Toinen oli tällainen
-------------------

Vanhat miehet näkevät kauas
paperossiholkkia puristavat huulet
ovat vähäpuheiset.
Pilke silmäkulmassa
katse kuin majakalla
                          kaukana merellä.
Holkki paukahtaa tyhjäksi
poltettu paperossi putoaa maahan.
Katse viipyy horisontissa
pilke silmäkulmassa
kuusen kaarnaa muistuttava iho.

Hauska muisto.

Syksyn ilmassa on pakkasen puremien perunanvaarsien haju.
Hevosen sieraimista pursuaa höyryä, kone viskoo perunoita
pitkin peltoa. On perunan noston aika.
Meillä kuokitaan käsin, ei ole hevosta eikä hevosen kärryjä.
On vain neljä kättä ja bläkkän bäkkeri, vitsailen minä.
Ei huvita kuokkia.
Makaan perunanvarsien päällä ja katselen taivasta.
Pilvien muotoa ja niiden liikkeitä tuulen mukana.
- Äiti, mikä on piikuus? Kysyn. (olen kuullut akkain puhuvan)
Äiti ei vastaa. Kysyn uudestaan, -mikä on piikuus?
- Kuoki nyt vaan, vastaa äiti. Minua ei huvita.
Makaan perunanvarsien päällä ja mietin
- aivan kuin kaikki olisi selvää puhumatta, kertomatta.
Pilvet kulkee. Tuuli.

Vuodet

Missä ne olivat
minne ne menivät
vuodet
joita nyt olen pullollaan.

Kuka ne kasvatti
kuka ne luovutti
lapset
joita vieläkin olen pullollaan.

Missä ne linnut
missä ne tuulet
jotka nostivat helmani
kuin purjeet tuuleen.

Missä minä
missä sinä
missä maailman kehä
jota kierrämme.

Junan kiitäessä
jokainen aseman väli on
pelkkää puhetta,
veturin vihellystä
läpi peltojen.

Ympärillä
välinpitämättömyyden
tyyneys kuin lahden pinta.

Morsiustaivas.

Että minun pitikin keksiä verhot kattoikkunoihin,
mutta veto on niin sietämätön kokemus.
Ompelukoneen huristessa syli täynnä pitsiverhoa
morsiushuntua, kastemekkoa, nimiä
kynttilöitä ja musiikkia.

-Missä se vasara on!

Hyvä luoja mitä se sanoo.

-Voisitko antaa sen vasaran ja hohtimet.

(morsiushuntu,kastemekko)

-Annatko sen vasaran!

morsiushuntu,vasara,kastemekko,hohtimet
että pitikin ryhtyä, hohtimet, vasara,hohtimet,
viimeinkin valmista.
Kyllä kannatti!

muisto Lompolosta

Yö tulee pohjolaan huomaamatta kuin pöllön lento
ylväs on erämaa, huulillaan katajan kirpeys
auringon viesti ennen pimeää.

Aamu ajaa lumelta usvan hunnun
joutsen ja peura odottavat.