Mummo ei ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään blogilleen, anteeksi lukijat.
Nyt ajattelin kirjoittaa kunniamaininnan saaneen runon sieltä Kauhavan Puukko ja leipä runokilpailusta niin kuinka ollakkaan, en löytänyt sitä, se on ilmeisesti vielä muovissa jossakin laatikossa. No kirjoitan toisen, joka on sikäli läheinen että aina se kotijärvi innostaa siitä kirjoittamaan. Tämä on ehkä viides runo joka käsittelee kotijärveä, siitä voitte arvata kuinka rakas se on minulle.

Ruskeiden rintojen varassa lepää järvi.
Autereista sineä, vihreää metsää
kummitusjuttuja ja ruumiiden
                                               leposijoja.
Keväällä maa nostaa ulapan,puhaltaa tuulen.
Suurina lohkareina murtuu jää.
Niemen rinnat uivat veden sylissä
kisailevat auringon kanssa
tunnustelevat rajojaan.

Niin lepää järvi, laajenee siniseen ja
maa nostaa rintojaan
kertoo syvänteiden tumman pinnan
karikkoiset saarekkeet ja
                        lokkien pesimispaikat.