Minun tulisi kirjoittaa niin
että kaikki näkisivät
                  luonnon kauneuden.
Minun tulisi kirjoittaa niin
että kaikki kuulisivat
                  luonnon äänet.
Minun tulisi kirjoittaa niin
että kaikki kulkiessaan metsässä
       tuntisivat kuinka energia
       virtaa heidän lävitseen
       ja virkistää heitä.
Niin minun tulisi kirjoittaa.

Olen kirjoittanut jo yhden runon harakoista        ja luulin että se on myöskin tällä sivulla mutta eipä ollut. No kuitenkin kirjoitan nämä kaksi runoa jotka syntyivät sitten jälkeenpäin. Sattu nimittäin niin että mummo pääsi seuraamaan harakkain lemmenpuuhia ja myöhemmin pesäntekoa ja nyt sieltä pesästä kuuluu jo lasten ääniä. Ja niinkuin arvata sopii teki mummo tapahtumista runoja. Laitan nyt nuo kaksi runoa tähän vaikka se ensimmäinen runo jääkin nyt pois.

Heti aamusta aloitit rakentamaan
siinä työtä on varmaan kerrakseen
kun yksi korsi kerrallaan
on hirret saatava paikoilleen.
Vielä hankkia savea saumoihin
ja ruohoa pesän penkkeihin.
Siinä huolta on monta, pesän
muodosta päättää ja oviaukoista
viimeisen silauksen luoda.

Siinä koti on kesän
tuo harakan pesä.
Josta itku ja nauru
joka kesäinen pauhu
on tuttua jokaiselle.


-----------------------


Jo kuuluu virskutus poikasten
on arki alkanut kiireinen.
Siellä pienet suut on ammollaan
ne ruokaa odottaa ajallaan.

Koko kesäksi riittää toimintaa
ruokahuolet, vaipat vaihdetaan.
Pian pitää oppia lentämään
emon mukana ruokaa etsimään.

Niin kuluu kesä ja kauniit säät
pian poikasten jo lentävän näät.
Kun syksy hiipii hiljalleen
on harakkapari taas yksikseen.

--------------------

Hauskaa vappua blogini lukijat.
toivoo Runomummo.

Kirjojen mehiläispesä
                    sanoi Meriluoto.
Minun kirjani ovat vaiti, odottavat
käsieni kosketusta
silmieni hivelevää katsetta.
      - eivät muuta -
Tietävät minun toistavan
samat asiat joka päivä.
Ei mitään uutta mainittavaa.
Hiljaisena koko huone.
Huokaukseni kuuluvat jo puhelimeen
ja kysymykset voinnistani
vain vahvistuvat.
Oletko nyt aivan varma,
kuulostit ihan...
Mitä tuohon nyt vastaisi.

Vuodenajat kulkevat ohitse ja
linnut piiloutuvat
                   vanhan kuusen oksille.
Talvella lumi tuiskuttaa tien peittoon
keväällä virtaavat vedet
                         kohti puroa.
Vanha kaivo ei enää täyty vedestä, eivätkä
                             kuovit huuda pelloilla.
Mutta syreenin tuoksu
leijaalee lähistöllä.
Nuoruuden kevään tuoksu,
joka tavoittaa surun ja häiden riemun.
Sen vihreys on viimeinen vihreys
lakeuden pihoilla,
ennen kuin kuura laskeutuu
                             sen lehdille.

Hyvää Uutta vuotta, hyvät blogin lukijat. Runomummon vuosi on kulunut sairastellessa.
Olette varmaan huomanneet ettei juuri kynä ole mummolla liikkunut.
Toivon todella, että ensivuosi toisi jotakin uutta tullessaan. Kolme toimenpidettä on keskussairaalassa tehty viiden viikon sisällä, mutta nyt kunto ei tahdo palautua, mutta sitkeästi uskon vielä siihen että kaikki muuttuu paremmaksi.
Runoriiheltä ilmestyi juuri joulun alla kolmas kirja, ja siitä kirjasta mummo laittaa yhden runonsa nyt teidän luettavaksi.
Kirja nimi on : Silmien muisti.

Pieniä polkuja olen tallannut
savunharmaita tuulia haistellut.
Postiauto joka aina samaan
aikaan päivästä levitti
bensanhajua risteykseen
herätti kaukokaipuun.
Maiseman yli näkee vain
                                  horisontin
ja epämääräiset pilvenhattarat.
Unet pakottavat kulkemaan.

Romanttisia ikkunoita
                        toivotit kirjeessäsi.
Kohta on syyskuu ja kylmä hiipii iholle.
Valon kuulas kosketus vain hetken
sitten hämärä hiipii lähistölle.
Sormi piirtää kuvan kasvoista
                       valahtaa otsakihara ja
hymy läikähtää ikkunaruudussa.
Olet niin lähellä
että voisin koskettaa sinua.