Lentomuurahainen
                 käveli pöydälläni.
Mistä lie siihen tullut.
Vastenmielinen otus kuitenkin.
Sanomalehti paukahtaa
                       kuin kiljotiini.
Nyt raato makaa pöydälläni
kertomatta, miksi juuri minun
oviaukkoni tai avonainen ikkuna
                         kiinnosti sitä.
Siirrän sen roskakoriin.    

Pärnu

Vain hetken olemisen ihme on lähellä.
Ilma on männyntuoksuinen ja
kylpylähotelli on lahellä.
Monet sukupolvet ennen meitä
ovat kulkeneet näitä samoja katuja.
Tunteneet riemut ja
kärsimykset.
Kulkevatko he yhä
näiden rosoisten ja ammusten jättämien
                                       jälkien joukossa,
tuulen puhaltaessa turistin kasvoille
                             iltapäivän auringossa.

Poissaolosi on runo minussa
jota yritän tavoittaa.
Tunteen purkauksia ja
hiljaisuutta.
Sitä se on.
Liikkumattomina
lumen peittämät puut ja
iltapäivän hämäryys.
Asetan kuvasi näkyvälle paikalle
nähdäkseni kasvosi ja
kaiken sen rakkauden välillämme.

Mieleeni nousee kuva, kivijalan rakentamisen ajasta,
kun jokainen isku oli taideteosta muistuttava veto,
viimeinen sivallus jonka varassa talo seisoi kaikki vuodet.

Ajassa on viisaus, rakkauden määrä ja ääripää.
Oma näkemys jonka aika lahjoittaa sinulle.

Nainen ikkunassa
auringon kuultama kyynel
                                poskella.
Sateenkaaren värit.
Muistojen filminauha.

Minne katosi kaikki se olemisen riemu.
Vielä eilen istui mustarastas hangella.
Vielä eilen.

Aurinko niin kirkkaana
                                   kattojen yllä.

Tervehdys pitkästä aikaa

Niin, pitkästä aikaa on runomummolla aikaa pistäytyä sivullaan.
Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon asioita, surullisia asioita.
Papan sairaus kun on kestänyt kovin kauan ja voimat loppuivat
juuri jouluaaton aattona illalla klo.19.15
Suru asuu nyt vieraanani ja yritän ottaa jostakin kiinni jaksaakseni
jatkaa matkaa. Onneksi päivät alkavat valkenemaan eli päivä on pitempi ja kevät alkaa räystäitten tippumisella ja talitintin laululla.
Pidä rastaan laulusta kiinni sanotaan eräässä runossa. Runot ne ovat runomummolle sitä pohdintaa ja ajatusten virtaa rutiinin välillä.
Yksi miete tähän loppuun:
Kirkkaana työntyy aamu,päivästä emme tiedä.    Terv. Runomummo

Ajan piirtämiä ajatuksia

Olen ajan piirtämiä
                       kasvon uria.
Tummia itkunsekaisia
kyynelpusseja silmien alla.
Outoja askelmia
toinen toistaan korkeampia
betoniin valettuja kiviröykkiöitä
joiden ääriviivat
täältä katsottuna
                        ovat epäselviä.
Ilo ja itku
yhtä lähellä täällä
jota sanotaan viisauden kehdoksi.