Monien vaikeuksien jälkeen runomummo pääsi blogilleen viimeinkin, hyvä näin. Nyt sitten runo AAMU

Kun avaan oven
sinä tervehdit minua ensimmäisenä.
Tervehdit kuin parasta ystävää,
iloisesti visertäen ja
minun tulee sanomattoman
hyvä olo.
Kuuntelen viserrystäsi
iloisten sanojen ryöppyämistä
joista en ymmärrä yhtäkään
mutta joka tekee minut
sanomattoman iloiseksi.

Sinä Luojani lähetti,
tervehdit minua, avaat päiväni.
Jään miettimään;
Sitten kun en enää ole tässä muodossa,
olenko sitten samanlainen pieni lintu
joka vierelläsi iloisesti visertäen
tervehtii uutta aamua.

Taivas nojaa seinää.

Pienessä huoneessa naisen
kohdun poimuissa, lapsi.
Vasta syksy antaa vapauden
vaikka musiikki on jo
lakannut soimasta.
Viulu on vaihtanut omistajaa.
Juhlasalin verhot vedetty kiinni.
Taulu huoneen seinällä
suojelusenkeliä kuvaava
kahden lapsen kävely sillan yli.
Etäälle jääneet aikuisten puheet.

Pienet sormet ovat tavoittaneet
oktaavin, oppineet sormijärjestelmän.
Taivas nojaa seinää.

Tapanin päivänä

Kaikkea sitä mitä on jäänyt paitsi
voi lukea toisten kirjoituksista.
Kyyneleet tappavat tunteita
päästävät ne ulos vetenä,
kirkkaina patoina kuin
puron vesi.

Aina ei ole talvi ja
vedet virtaavat vapaina.
Vievät pienen kaarnalaivan
suureen maailmaan.

Joulun jälkeen päivät pitenevät
aurinko sulattaa jään.
Silloin kaarnalaiva palaa
monia satamia nähneenä.

 

Kolmas Adventti.

Joululauluista täyttyvät kirkot
lapsikuorot ja virret soi.
On advanteista jo kolmas
teksti raamatun kuvan loi.

On alttarin vierellä näky
eläintaljassa seisoo mies.
On takussa parta ja tukka
metsän suojasta ilmestynyt.

Hän jäntevä rakenteeltaan
vähän syö sekä vähän juo
Hän messiaan tulosta saarnaa
kertoo joulun salaisuuden.

On toinenkin näky vielä
tallin seimi ja oljet sen.
Mutta tyhjä ja lahjoja vailla
vuode elämän antajan.

Vielä hetki niin syttyy tähti
merkki taivaalle loistamaan.
Sitä kohden paimenet lähti
lahjat mirhamit mukanaan.

Joululauluista täyttyvät kirkot
lapsikuorot ja virret soi.
Mikään syntynyt ei ilman Luojaa
valon antoi Hän pimeään.

Hänen ruumiinsa veri ja leipä
riemulaulut ja armo uusi.
Valo loistaa pimeydessä
valo seimen Jeesuksen.

On aikaa kun mummo on kirjoittanut blogiin, mutta nyt muutama jouluruno on paikallaan. MUMMO TOIVOTTAA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLEEN:

Adventin aikaa.

Kun ensimmäinen lumihiutale
putoaa marraskuussa
sytytän kynttilän
ja muistan joulun lasta.

Kun huoneeni täyttyy
leivonnaisten tuoksusta
muistan kaikkia lapsia.
Sytytän toisen kynttilän.

Päivän ehdittyä siniseen hetkeen
on ulkotulien aika.
Muistan kedon paimenten lasta
tallin elänten lasta.

Illan hämärtyessä
muistan kadulla kulkevaa
yksinäistä lasta.
Muistan Jeesus-lasta
sytytän kolmannen kynttilän.

Ja neljännen, joulunkynttilän.
Yli maiden syttyvän
Rauhan kynttilän.

kävin erään runokurssin yliopistolla v.-99 ja nyt löysin muutamia harjoitustehtäviä eräästä kansiosta. Niinpä ajattelin että kirjoitan ne nyt blogiini teidän luettavaksi. Olen iloinen kun lukijat ovat lisääntyneet siksi olen nyt niin innostunut. kiitos mielenkiinnosta uudet lukijat ja tervetuloa lukijoitten joukkoon.

Ensimmäinen runo oli tällainen.
------------------------------

Putosit syliini kuin kivi
kalliokirjoituksia kirjoittanut
        luolamies
heitit köyden kuin ankkurin.

Putosi pohjaan rauta.

Suuni on suolaista vettä.

Puupatsaiden tuijottava katse
niiden lahoava ääni
pääni yläpuolella
                   etkä sinä näe
kuinka alastomat koivut
       seisovat valoa vasten.


Toinen oli tällainen
-------------------

Vanhat miehet näkevät kauas
paperossiholkkia puristavat huulet
ovat vähäpuheiset.
Pilke silmäkulmassa
katse kuin majakalla
                          kaukana merellä.
Holkki paukahtaa tyhjäksi
poltettu paperossi putoaa maahan.
Katse viipyy horisontissa
pilke silmäkulmassa
kuusen kaarnaa muistuttava iho.