Nyt runomummo on kaivanut laatikkonsa pohjia ja löytänyt vuosia sitten kirjoittamansa LORUKIRJAN käsikirjoituksen ja aikoo nyt julkaista sen. Siis LORUJA LAPSILLE. Vedos on jo käsillä ja kirjoitusvirheitä korjailen, sitten painoon ja jakeluun. Toivotaan että se saa hyvän vastaanoton. Siinä toivossa terveiset Runomummolta.

Lentomuurahainen
                 käveli pöydälläni.
Mistä lie siihen tullut.
Vastenmielinen otus kuitenkin.
Sanomalehti paukahtaa
                       kuin kiljotiini.
Nyt raato makaa pöydälläni
kertomatta, miksi juuri minun
oviaukkoni tai avonainen ikkuna
                         kiinnosti sitä.
Siirrän sen roskakoriin.    

Pärnu

Vain hetken olemisen ihme on lähellä.
Ilma on männyntuoksuinen ja
kylpylähotelli on lahellä.
Monet sukupolvet ennen meitä
ovat kulkeneet näitä samoja katuja.
Tunteneet riemut ja
kärsimykset.
Kulkevatko he yhä
näiden rosoisten ja ammusten jättämien
                                       jälkien joukossa,
tuulen puhaltaessa turistin kasvoille
                             iltapäivän auringossa.

Poissaolosi on runo minussa
jota yritän tavoittaa.
Tunteen purkauksia ja
hiljaisuutta.
Sitä se on.
Liikkumattomina
lumen peittämät puut ja
iltapäivän hämäryys.
Asetan kuvasi näkyvälle paikalle
nähdäkseni kasvosi ja
kaiken sen rakkauden välillämme.

Mieleeni nousee kuva, kivijalan rakentamisen ajasta,
kun jokainen isku oli taideteosta muistuttava veto,
viimeinen sivallus jonka varassa talo seisoi kaikki vuodet.

Ajassa on viisaus, rakkauden määrä ja ääripää.
Oma näkemys jonka aika lahjoittaa sinulle.

Nainen ikkunassa
auringon kuultama kyynel
                                poskella.
Sateenkaaren värit.
Muistojen filminauha.

Minne katosi kaikki se olemisen riemu.
Vielä eilen istui mustarastas hangella.
Vielä eilen.

Aurinko niin kirkkaana
                                   kattojen yllä.